Add new comment

Haukuin huhtikuussa vasemmistopopulismia, ja tein samalla kaksi ennustusta. Näistä ensimmäinen, eli ennustus Vasemmistoliiton vaalivoitosta meni pieleen. Puolustuksekseni voin sanoa, että jotkut lukemani gallupit ennakoivat Vasemmistoliitolle lisäpaikkoja. Ennustukseni siitä minkä ristiriitaisista lupauksistaan Syriza aikoo pitää meni kuitenkin oikein: Syriza aikoo mielumin pysyä eurossa kun luopua Troikan vaatimasta rakennesopeuttamisesta. Yli puolet puolueen kansanedustajista on edelleen pääministeri Alexis Tsiprasin takana.

OXI-euforia ja Vasemmiston Syriza-humala haihtuu, alkaa kohmelo ja syyllisten etsiminen. Lauri Holappa syyttää Tsiprasia. Takussa anonyymi kirjoittaja esittää hämmästyttävän väitteen, että vasemmisto on enemmän syypää koko kriisiin kuin Troikka tai Saksa. Harva leninisti on yhtä leninistinen kuin tämä anonyymi anarkisti, jonka käsityksen mukaan vallankumous voi alkaa heti kun hallituksen salkut ovat omissa käsissä.

Onko Tsipras valehdellut? Riippuu siitä miten valehtelu määritellään. Jos mennään klassisen logiikan tiukkojen sääntöjen mukaan, ristiriidalla ei ole totta. Näin ollen keskenään ristiriitaisten lupausten antaminen ei ole lupaus lainkaan. Poliitikko ei toki saisi puhua puutaheinää, mutta se ei ole sama asia kuin valehtelu.

Itse uskon, että Tsipras uskoi aidosti vaalivoiton ja kansanäänestyksen saavan euroryhmän järkiinsä. Eivät saaneet, ja ne kostettiin kreikkalaisille syöttämällä entistä katkerampaa kalkkia. Huonosti pelattu, mutta tämä taktiikka oli se mitä kansalle luvattiin.

Talletuspako ja sitä seurannut pankkikriisi huononsi jyrkästi Kreikan asemaa neuvotteluissa. Rikkaiden rahat ovat varmaankin paenneet Kreikan pankeista aikapäiviä sitten, joten tämän vuoden aikana talletuksensa ovat nostaneet keskiluokka ja ne alaluokan edustajat joilla jotain säästöjä vielä on. Kyseessä on eräänlainen tallettajien lakko Syrizaa vastaan, eikä siinä ole mitään ristiriitaista että monet näistä tallettajista ovat Syrizan äänestäjiä. Ihmiset uskoivat Syrizaan, mutta eivät niin paljon, että olisivat olleet valmiita riskeeraamaan säästönsä Syrizan pokeripelissä. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun kapitalismissa joukon henkilökohtaiset intressit ovat tehneet karhunpalveluksen kollektiivisille intresseille.

Tsiprasilla oli kaksi vaihtoehtoa, ja näiden lisäksi bonusvaihtoehto. Kaksi ensimmäistä oli Troikan totteleminen ja eurosta eroaminen. Uskon, että pitkällä aikavälillä eurosta eroaminen olisi parempi vaihtoehto, mutta lyhyellä aikavälillä siitä seuraisi kahta kauheampaa kurjistumista. Lisäksi euroerolla ei ole minkäänlaista kansan tukea, yli 70% kreikkalaisista haluaa pysyä eurossa lainaehdoista riippumatta. Neuvottelun aikana osoittautui, ettei Kreikan erolla eurosta ole enää mitään pelotevaikutusta. Suurin osa Kreikan veloista on siirretty yksityisiltä julkisille ja grexitiin on varauduttu jo aikapäiviä sitten. Kreikalla ei ole enää mitään millä painostaa, joten neuvottelujen tulos ei yllätä.

Bonusvaihtoehto on Takun kirjoittajan ehdottama vallankumous. Vaikka hetken ajan uskottaisiin, että pääministeri voisi sellaisen tehdä mahtikäskyllä, taloudellisesti se olisi varmasti vielä kivuliaampi vaihtoehto kuin kaksi ensimmäistä. Siksi vallankumoukset alkavat yleensä vasta kapitalismin tuhottua koko yhteiskuntajärjestelmän, esimerkiksi maailmansodan seurauksena. Kreikassa tämä yhteiskunnan tuhoaminen otti uusien lainaehtojen myötä ison loikan eteenpäin, mutta prosessi on silti vasta alkutaipaleella.

Syrizan epäonnistuminen osoittaa että vaalit voi voittaa älyttömillä lupauksilla, mutta tällöin voitosta ei välttämättä ole hyötyä

Antti Rautiainen