Kurjistamispolitiikan rantautuminen Suomeen on nostanut mielenosoitusmäärät uudelle tasolle. Protesteja on paljon, ja ne ovat kooltaan suuria. Pitkästä aikaa on nähty useita mielenosoituksia, joihin osallistuu tuhansittain ihmisiä. On kuitenkin todennäköistä, etteivät mielenilmaukset onnistu yksin lopettamaan elinolojemme kurjistamista, vaan vastarinnan on tunkeuduttava kaduilta työpaikoille, kouluihin ja kaupunginosiin.
Suomessa elää vahvana käsitys, että lakkoliikkeen tai yleislakon organisoiminen olisi yksinomaan ammatttiliittojen tai niihin kuuluvien ihmisten tehtävä. Myös ammattiliitoilla, tai ainakin niiden johdolla, on taipumus ylläpitää mielikuvaa, sillä se vahvistaa heidän omaa etuoikeutettua asemaansa. Ikivanha tapa oikeuttaa oma valta-asemansa on uskotella ihmisille, etteivät he kykene toimimaan omaehtoisesti. Todellisuudessa onnistunut yleislakko vaatii lukuisten eri ryhmien välistä solidaarisuutta, spontaanisti syntyviä vastarinnan rakenteita, sekä monimuotoista suoraa toimintaa.
Yleislakkoihin on aina kuulunut keskeisesti tuotannon ja logistiikan fyysinen estäminen, johon osallistuu ihmisiä erilaisista taustoista. Esimerkiksi Suomen viime yleislakossa vuonna 1956 kiihkeimpiä kamppailuja käytiin huoltoasemilla, kun paikallisten järjestämät mielenosoitukset estivät niitä myymästä bensaa. Enää huoltoasemien blokkaus ei varmaan olisi järkevää niiden lukumäärän takia, mutta keskeisten liikenneväylien blokkaaminen ajaa saman asian. Kamppailu kaupunkitilasta on jokaisen käsissä. Jollei joukkoliikenne ole kuulunut lakon piiriin, ovat pienryhmät esimerkiksi Kreikan ja Brasilian suurkaupungeissa sabotoineet lippuautomaatteja, jolloin joukkoliikenne on tarjottava käytännössä maksuttomana tai pysäytettävä kokonaan.
Tavaroiden ja pääoman liikkumista on viime vuosikymmenten aikana automatisoitu ja optimoitu huippuunsa. Hyöty tavaroiden alati nopeammasta ja kitkattomammasta liikkeestä on mennyt työnantajapuolelle, mutta samalla taloudesta on tullut hyvin herkkä odottamattomille fyysisille häiriöille. Se avaa uusia toiminnan mahdollisuuksia kasvavalle joukolle ihmisiä, jotka eivät ole säännöllisissä töissä tai joiden alalla varsinainen lakkoilu ei toimi. Esimerkiksi Yhdysvaltain Oaklandissa yleislakkoa vaatinut mielenosoitus sulki kaupungin sataman vuonna 2011, josta koitui neljän miljoonan dollarin taloudellinen vahinko yhdessä illassa. Myös muut kuin palkkatyössä käyvät voivat pysäyttää tuotannon, kunhan tietävät mihin ja miten iskeä.
Yleislakossa on aina kyse myös uuden luomisesta. Kuinka ruokahuolto toimii, kun kaupat ovat kiinni eikä raha toimi vaihdon välineenä? Kuinka hoidamme lapsemme, kun viralliset koulut ja päiväkodit on suljettu? Yleislakon tarkoitus ei ole näännyttää itseämme, vaan kääntää työnantajapuolen meihin kohdistama hyökkäys voitoksemme. Perinteisen tuotannon lamaantuessa keskeiseen asemaan nousevatkin valtiosta ja markkinoista autonomiset hoivan ja tuotannon rakenteet. Erilaiset yhteisölliset tilat, kuten lakkojen aikaiset valtaukset, ja niissä syntyvät vastarinnan verkostot ovat olleet keskeisessä asemassa, kun ihmiset ovat ottaneet perustarpeista huolehtimisen omiin käsiinsä. Näitä tiloja ja verkostoja, kuten asuinalueilla ja työpaikoilla toimivia ryhmiä, on luotava jo etukäteen, jotta ne voivat eri tavoin valmistella yleislakkoa ja osallistua siihen omalta osaltaan sen käynnistyttyä.
Antiautoritaarisissa analyyseissä onkin kiinnitetty paljon huomiota siihen, millaisia uusia elämänmuotoja yleislakkojen aikana on kyetty luomaan. Kun perinteinen talous lamaantuu, avautuu mahdollisuus luoda uusia tuotannon muotoja sorrettujen omiin tarpeisiin. On riski sortua perinteisiin hierarkioihin – kuten hoivavastuun kasautumiseen naisille – mutta myös mahdollisuus luoda vapaudenhenkisiä yhteisöjä. Tapauksissa, joissa yleislakkoa on tukenut laajapohjainen vastarinnan verkosto, on perustarpeiden tyydytykseen kyetty luomaan itsehallinnollisia, horisontaalisia rakenteita, jotka ovat syrjäyttäneet kapitalistisen tuotannon lopullisesti.
Yleislakko on työntekijöijden, työttömien, opiskelijoiden, syrjäytettyjen ja eri tavoin sorrettujen yhteinen juhla, jossa vastarinnan moninaiset muodot pääsevät valloilleen. Erilaisia toiminnan mahdollisuuksia on tuotava esiin ja kehitettävä jo etukäteen, jotta jokainen pääsee varmasti toteuttamaan kapinallisia halujaan.
Tapani Rasi
Kirjoitus on julkaistu alun perin Sytyke #11 -lehdessä.
Add new comment